Vielä(kin) oli virtaa
Meitä oli 42. Ihan sopiva lukummärä ottaen huomioon elämän tarkoituksen (Katso http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vastaus_el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n,_maailmankaikkeuteen_ja_kaikkeen_muuhun_sellaiseen - anteeksi hieman kryptinen nettiosoite). Jäljellä olevista 83:stä opettajakurssilaisesta vuodelta 1962 oli siis reilusti yli puolet päässyt mukaan risteilyllemme. Annan arvoisalle lukijalle etuoikeuden olla tuo "reilusti yli", edellyttäen, että olet perillä Turun ratikkaliikenteen historiasta - ainakin joltain osin. Me kaikki kiitämme järjestelyistä vastanneita, jälleen kerran.
Oman matkani aloitin junalla Loimaan asemalta Turun satamaan. Kyyti oli erinomaisen mukavaa ja tasaista. Höyry- ja lättähattukauden nostalgia tosin puuttui junamatkasta, samoin paikallisjunan monet pysähdykset asemilla ja pysäkeillä sekä eväiden syönti. Tiedän, etteivät Turun ratikat ole kulkeneet syksyn 1972 jälkeen. En tiedä, miten nykyopiskelija osaa keskikaupungin iloista boksiinsa Nummenmäelle. Eipä silti, että tietäisin, mitä ne nykyopiskelijan ilotkaan ovat. Me kaikki tiedämme, mitä olivat opiskelijan ilot silloin. Niitä on mukava muistella ja melkein elää uudestaan, vain meidän kesken. Niin, kaikella kunnioituksella, mitäpä nykyopiskelijat ymmärtäisivätkään raitiovaunuista ja kaikesta muusta sellaisesta, saati maailmankaikkeudesta. (Mistähän Douglas Adams'in lisäksi yht'äkkiä tuli mieleeni myös infantiilin syrjähtelyn mestari, pakinoitsija Markus Kajo)
Koska lumi oli jo aika vähissä eikä junani ollut Pendolino, se saapui satamaan jokseenkin aikataulussa. Molemmat ruotsinlaivojen terminaalit olivat ehjinä tutuilla paikoillaan. Pitänee joskus käydä tarkistamassa, miten on Viron laivojen terminaalin laita. Häpeän tunnustaa, etten ole varma siitä, onko myös Helsingissä ollut va. opettajakorkeakoulu. Uskon, että joku selventää asiaa seuraavalla kurssitapaamisellamme. Kymmenkerroksinen kerrostalo, Amorella, odotteli Aurajoen suulla juuri meitä. Iloista porukkaa löytyi terminaalin aulasta. Kaikki pääsivät sisään laivaan. Minulla ja muutamalla muulla oli varmuuden vuoksi kravatti. Karttakeppiä en nähnyt kenelläkään. Luentomuistiinpanot ja tuntisuunnitelmat olivat niin ikään näkymättömissä. Jos joku epäilisi niitä muka vanhentuneiksi, niin eipä voisi olla perusteellisemmin väärässä. Uskon nimittäin, että silloiset opettajamme ja ohjaajamme pitäisivät ajatusta vanhentuneisuudesta täysin tuulesta temmattuna huuhaana - tai ainakin toteaisivat, että muuten se oli ihan hyvä tunti.
Ympäristöopin harjoitustuunneistani on kulunut aikaa sen verran, että voin pitää hytin löytämistä ikäkauteen nähden sopivana ja varsin merkittävänä urheilusuorituksena. Olen siitä erittäin ylpeä. Ajattelen niin, että jokainen meistä on oman universuminsa keskipisteessä ja taivaankannen korkein kohta on juuri siinä hänen yläpuolellaan. Koska maailmankaikkeus kuulemma on ääretön, vaikkakin rajallinen, niin siihen mahtuu erinomaisesti meidän jokaisen oma universumi ja tilaakin jää vielä. Jos joku ulkopuolinen julistaisi meille näkemysten laajentamisen tarvetta, suositeltakoon hänelle tähtitaivaan tarkkailua, mieluiten pimeässä, ulkona ja selkeällä säällä.
Taina, Olli, Juhani ja Mikko olivat jälleen ideoineet myös mukavasti virikkeitä. Kun osallistujat saivat sopivasti tuoda mukaan omaansa, ei tulos voinutkaan olla muuta kuin hauska ja virkistävä sekä ansiokkaan opettavainen (versus vesopäivät). Erityistä ihmetystä herätti se, että ryhmä oli onnistunut varaamaan käyttöömme koko kerrostalon. Heidän ansiokseen luettakoon myös se, että he olivat sallineet muutaman täysin ulkopuolisen turistin mukaan pääsyn ja paluumatkalle jättäneet tilaa myös joillekin ruotsalaisille. Toisten huomioon ottamisessa kilvoittelemme - koulutuksemmekin perusteella. Menemättä syvällisemmin risteilyohjelman sisältöön ja tapahtumiin risteilyllä totean, että tradition mukaan jokaiselle varmasti oli hauskoja ja nautittavia hetkiä - sopivasti. En käsitä, miten näin luonnikasta väkeä onkaan sattunut löytymään juuri meidän kurssillemme.
Kiitoksella,
jossain upealla jokavuotisella matkalla auringon ympäri
ja kolmen vuoden kulumista odotellen
Hannu
Meitä oli 42. Ihan sopiva lukummärä ottaen huomioon elämän tarkoituksen (Katso http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vastaus_el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n,_maailmankaikkeuteen_ja_kaikkeen_muuhun_sellaiseen - anteeksi hieman kryptinen nettiosoite). Jäljellä olevista 83:stä opettajakurssilaisesta vuodelta 1962 oli siis reilusti yli puolet päässyt mukaan risteilyllemme. Annan arvoisalle lukijalle etuoikeuden olla tuo "reilusti yli", edellyttäen, että olet perillä Turun ratikkaliikenteen historiasta - ainakin joltain osin. Me kaikki kiitämme järjestelyistä vastanneita, jälleen kerran.
Oman matkani aloitin junalla Loimaan asemalta Turun satamaan. Kyyti oli erinomaisen mukavaa ja tasaista. Höyry- ja lättähattukauden nostalgia tosin puuttui junamatkasta, samoin paikallisjunan monet pysähdykset asemilla ja pysäkeillä sekä eväiden syönti. Tiedän, etteivät Turun ratikat ole kulkeneet syksyn 1972 jälkeen. En tiedä, miten nykyopiskelija osaa keskikaupungin iloista boksiinsa Nummenmäelle. Eipä silti, että tietäisin, mitä ne nykyopiskelijan ilotkaan ovat. Me kaikki tiedämme, mitä olivat opiskelijan ilot silloin. Niitä on mukava muistella ja melkein elää uudestaan, vain meidän kesken. Niin, kaikella kunnioituksella, mitäpä nykyopiskelijat ymmärtäisivätkään raitiovaunuista ja kaikesta muusta sellaisesta, saati maailmankaikkeudesta. (Mistähän Douglas Adams'in lisäksi yht'äkkiä tuli mieleeni myös infantiilin syrjähtelyn mestari, pakinoitsija Markus Kajo)
Koska lumi oli jo aika vähissä eikä junani ollut Pendolino, se saapui satamaan jokseenkin aikataulussa. Molemmat ruotsinlaivojen terminaalit olivat ehjinä tutuilla paikoillaan. Pitänee joskus käydä tarkistamassa, miten on Viron laivojen terminaalin laita. Häpeän tunnustaa, etten ole varma siitä, onko myös Helsingissä ollut va. opettajakorkeakoulu. Uskon, että joku selventää asiaa seuraavalla kurssitapaamisellamme. Kymmenkerroksinen kerrostalo, Amorella, odotteli Aurajoen suulla juuri meitä. Iloista porukkaa löytyi terminaalin aulasta. Kaikki pääsivät sisään laivaan. Minulla ja muutamalla muulla oli varmuuden vuoksi kravatti. Karttakeppiä en nähnyt kenelläkään. Luentomuistiinpanot ja tuntisuunnitelmat olivat niin ikään näkymättömissä. Jos joku epäilisi niitä muka vanhentuneiksi, niin eipä voisi olla perusteellisemmin väärässä. Uskon nimittäin, että silloiset opettajamme ja ohjaajamme pitäisivät ajatusta vanhentuneisuudesta täysin tuulesta temmattuna huuhaana - tai ainakin toteaisivat, että muuten se oli ihan hyvä tunti.
Ympäristöopin harjoitustuunneistani on kulunut aikaa sen verran, että voin pitää hytin löytämistä ikäkauteen nähden sopivana ja varsin merkittävänä urheilusuorituksena. Olen siitä erittäin ylpeä. Ajattelen niin, että jokainen meistä on oman universuminsa keskipisteessä ja taivaankannen korkein kohta on juuri siinä hänen yläpuolellaan. Koska maailmankaikkeus kuulemma on ääretön, vaikkakin rajallinen, niin siihen mahtuu erinomaisesti meidän jokaisen oma universumi ja tilaakin jää vielä. Jos joku ulkopuolinen julistaisi meille näkemysten laajentamisen tarvetta, suositeltakoon hänelle tähtitaivaan tarkkailua, mieluiten pimeässä, ulkona ja selkeällä säällä.
Taina, Olli, Juhani ja Mikko olivat jälleen ideoineet myös mukavasti virikkeitä. Kun osallistujat saivat sopivasti tuoda mukaan omaansa, ei tulos voinutkaan olla muuta kuin hauska ja virkistävä sekä ansiokkaan opettavainen (versus vesopäivät). Erityistä ihmetystä herätti se, että ryhmä oli onnistunut varaamaan käyttöömme koko kerrostalon. Heidän ansiokseen luettakoon myös se, että he olivat sallineet muutaman täysin ulkopuolisen turistin mukaan pääsyn ja paluumatkalle jättäneet tilaa myös joillekin ruotsalaisille. Toisten huomioon ottamisessa kilvoittelemme - koulutuksemmekin perusteella. Menemättä syvällisemmin risteilyohjelman sisältöön ja tapahtumiin risteilyllä totean, että tradition mukaan jokaiselle varmasti oli hauskoja ja nautittavia hetkiä - sopivasti. En käsitä, miten näin luonnikasta väkeä onkaan sattunut löytymään juuri meidän kurssillemme.
Kiitoksella,
jossain upealla jokavuotisella matkalla auringon ympäri
ja kolmen vuoden kulumista odotellen
Hannu
