lauantai 21. huhtikuuta 2012

Vielä(kin) oli virtaa

Meitä oli 42. Ihan sopiva lukummärä ottaen huomioon elämän tarkoituksen (Katso http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vastaus_el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n,_maailmankaikkeuteen_ja_kaikkeen_muuhun_sellaiseen - anteeksi hieman kryptinen nettiosoite). Jäljellä olevista 83:stä opettajakurssilaisesta vuodelta 1962 oli siis reilusti yli puolet päässyt mukaan risteilyllemme. Annan arvoisalle lukijalle etuoikeuden olla tuo "reilusti yli", edellyttäen, että olet perillä Turun ratikkaliikenteen historiasta - ainakin joltain osin. Me kaikki kiitämme järjestelyistä vastanneita, jälleen kerran.

Oman matkani aloitin junalla Loimaan asemalta Turun satamaan. Kyyti oli erinomaisen mukavaa ja tasaista. Höyry- ja lättähattukauden nostalgia tosin puuttui junamatkasta, samoin paikallisjunan monet pysähdykset asemilla ja pysäkeillä sekä eväiden syönti. Tiedän, etteivät Turun ratikat ole kulkeneet syksyn 1972 jälkeen. En tiedä, miten nykyopiskelija osaa keskikaupungin iloista boksiinsa Nummenmäelle. Eipä silti, että tietäisin, mitä ne nykyopiskelijan ilotkaan ovat. Me kaikki tiedämme, mitä olivat opiskelijan ilot silloin. Niitä on mukava muistella ja melkein elää uudestaan, vain meidän kesken. Niin, kaikella kunnioituksella, mitäpä nykyopiskelijat ymmärtäisivätkään raitiovaunuista ja kaikesta muusta sellaisesta, saati maailmankaikkeudesta. (Mistähän Douglas Adams'in lisäksi yht'äkkiä tuli mieleeni myös infantiilin syrjähtelyn mestari, pakinoitsija Markus Kajo)

Koska lumi oli jo aika vähissä eikä junani ollut Pendolino, se saapui satamaan jokseenkin aikataulussa. Molemmat ruotsinlaivojen  terminaalit olivat ehjinä tutuilla paikoillaan. Pitänee joskus käydä  tarkistamassa, miten on Viron laivojen terminaalin laita. Häpeän tunnustaa, etten ole varma siitä, onko myös Helsingissä ollut va. opettajakorkeakoulu. Uskon, että joku selventää asiaa seuraavalla kurssitapaamisellamme. Kymmenkerroksinen kerrostalo, Amorella, odotteli Aurajoen suulla juuri meitä. Iloista porukkaa löytyi terminaalin aulasta. Kaikki pääsivät sisään laivaan. Minulla ja muutamalla muulla oli varmuuden vuoksi kravatti. Karttakeppiä en nähnyt kenelläkään. Luentomuistiinpanot ja tuntisuunnitelmat olivat niin ikään näkymättömissä. Jos joku epäilisi niitä muka vanhentuneiksi, niin eipä voisi olla perusteellisemmin väärässä. Uskon nimittäin, että silloiset opettajamme ja ohjaajamme pitäisivät ajatusta vanhentuneisuudesta täysin tuulesta temmattuna huuhaana - tai ainakin toteaisivat, että muuten se oli ihan hyvä tunti.

Ympäristöopin harjoitustuunneistani on kulunut aikaa sen verran, että voin pitää hytin löytämistä ikäkauteen nähden sopivana ja varsin merkittävänä urheilusuorituksena. Olen siitä erittäin ylpeä. Ajattelen niin, että jokainen meistä on oman universuminsa keskipisteessä ja taivaankannen korkein kohta on juuri siinä hänen yläpuolellaan. Koska maailmankaikkeus kuulemma on ääretön, vaikkakin rajallinen, niin siihen mahtuu erinomaisesti meidän jokaisen oma universumi ja tilaakin jää vielä. Jos joku ulkopuolinen julistaisi meille näkemysten laajentamisen tarvetta, suositeltakoon hänelle tähtitaivaan tarkkailua, mieluiten pimeässä, ulkona ja selkeällä säällä.

Taina, Olli, Juhani ja Mikko olivat jälleen ideoineet myös mukavasti virikkeitä. Kun osallistujat saivat sopivasti tuoda mukaan omaansa, ei tulos voinutkaan olla muuta kuin hauska ja virkistävä sekä ansiokkaan opettavainen (versus vesopäivät). Erityistä ihmetystä herätti se, että ryhmä oli onnistunut varaamaan käyttöömme koko kerrostalon. Heidän ansiokseen luettakoon myös se, että he olivat sallineet muutaman täysin ulkopuolisen turistin mukaan pääsyn ja paluumatkalle jättäneet tilaa myös joillekin ruotsalaisille. Toisten huomioon ottamisessa kilvoittelemme - koulutuksemmekin perusteella. Menemättä syvällisemmin risteilyohjelman sisältöön ja tapahtumiin risteilyllä totean, että tradition mukaan jokaiselle varmasti oli hauskoja ja nautittavia hetkiä - sopivasti. En käsitä, miten näin luonnikasta väkeä onkaan sattunut löytymään juuri meidän kurssillemme.

Kiitoksella,
jossain upealla jokavuotisella matkalla auringon ympäri
ja kolmen vuoden kulumista odotellen
Hannu

lauantai 17. maaliskuuta 2012








  Aika - mysteeri? Puiston viileys tuntuu selvemmin.
Alhaalla viipyy meren tumma sini.
Lahden takana
tulivuori verhoutuu autereeseen.
Auringonlasku kaappaa ajatukset.
Sen mukana herää toivo
uudesta, upeasta,
kuumasta päivästä.
Hämärän takamaat piilottavat menneen.
Ikuinen päivän kierto
ei tarvitse seremoniamestaria.
Se vain tapahtuu, on

Sorrenton kesässä
Hannu Haapasaari



Kas aika, kumma ilmiö.
Se joskus niin kuin selviö.
Mutt' mitä aika on.

Tämä hetki, heti mennyttä
kuin kulman taakse piillyttä.
Siis missä aika on.

Ja mistä löydät tulevan
tuon haavekuvan futuran.
Se kangastusko on.
Jää mennyt taakse tulevan,
käy tuleva edellä olevan,
mut mitä aika on.

Pompein jälkeen
Hannu Haapasaari

tiistai 21. helmikuuta 2012

Vielä(kö) on virtaa

Tänä keväänä tulee kuluneeksi viisikymmentä vuotta siitä, kun Turun va. Opettajakorkeakoulun erään kurssin opiskelijat lähtivät nuoruuden innolla tuoreine kelpoisuustodistuksineen opinahjostaan maailmalle etsimään kukin omaa vihreää oksaansa. Opiskelu oli tapahtunut tiukan ohjelman mukaan, mutta hyvinkin monivivahteisesti lukujärjestyksen mukaisen puurtamisen ja nuorten iloisen huvittelun vaihdellessa. Tunteikas Hj.  Nortamon teksti ”Kai muistat kannella kun fregatin” yhteislauluna tai kvartetin esittämänä soi varmaan vieläkin mielessämme yhtenä merihenkisen Turun ja sen opiskelijaelämän muistumana.  Kymmenen vuoden kuluttua valmistumisesta oli ensimmäinen kurssikokoontuminen. Kokoontumiset ovat jatkuneet säännöllisesti viiden vuoden välein. Tätä nyt odottamaamme voimme kai pitää juhlakokouksena ja vielä suuremmalla syyllä kaikkia, toivottavasti vielä monia tätä seuraavia.


Aika on dimensio, jota jäsennämme kovin monella tavalla, oman ikäkautemme ja elämäntilanteemme mukaisesti. Väheksymättä kalenterin, oppitunnin pituuden, kronometrin, taskunauriin tai tiimalasin (lue munakellon) tuottamaa käsitystä ajan kulusta ajattelen tarvettamme pitkänkin ajan jälkeen kokoontua yhteen muistelemaan, vaihtamaan kuulumisia tai muuten vain. Oman ylioppilasluokkani  kokoontuminen on ollut huomattavasti harvakäyntisempää kuin tämän opettajajoukon. Ensimmäinen kokoontuminen oli kaksikymmentä vuotta lakin saannin jälkeen. Seuraava olikin sitten 50-vuotis kokoontuminen. Kun eräs luokkakaveri kysyi, miten voisi korvata hänelle lähettämäni muutamat valokuvat, vastasin, että kun taas kolmenkymmenen vuoden päästä tapaamme, niin tarjoa minulle silloin olut. Rouvan luokkakokoukset ovat olleet huomattavasti useammin ja luovan epäsäännöllisesti.

Pohtiessani kysymystä ajasta totesin, että se, mitä pidämme jokapäiväisenä itsestäänselvyytenä, saattaakin sisältää yllättävän paljon ajateltavaa. Pitkän päivätyön jäätyä taakse voimme kuvitella  itsemme vaikkapa muinaiseen Kreikkaan. Asettuminen filosofiksi tuntuu ehkä liian ylvästelevältä, mutta jos vaikka hänen oppilaakseen. Kuukausien ajan ovat eräiden Etelä-Euroopan maiden talousasiat ja rahakriisit vallanneet osansa uutistarjonnasta. Kun sanotaan, että aika on rahaa, esitin itselleni kysymyksen, mitä aika maksaa. Koska koulutukseni, kokemukseni, tietoni ja henkiset kykyni eivät mahdollista kysymyksen perusteellisempaa ja laajempaa käsittelyä, joudun turvautumaan television uutislähetyksessä kuullun talousasiantuntijan näkemykseen, että 130 miljardilla eurolla voimme ostaa Kreikalle ehkä vuoden tai puolentoista verran aikaa. Jos aikaa voi ostaa, niin kai sitten myös tuhlata. Pois se kuitenkin meistä. Näinä aikoina kuluttaminen näyttäisi olevan valtiovallan erityisessä suosiossa - hallintoalamaisten taas säästäminen. Kummassakin taitaa taustalla murista myös verokarhu. Lainaamistahan on aina harrastettu, muuallakin kuin vähennyslaskussa. 

Kuinka paljon aikaa on. Kosmologia on etääntynyt niin kauas tavallisen ihmisen arkiajattelusta, että lienee turhaa yrittää etsiä vastausta sieltä päin. Wilhelm Moberg sivuaa teemaa kirjassaan ”Din stund på jorden” tavalla, joka minun tapauksessani aiheutti sen, että teos ei millään meinannut irrota hyppysistä. Samoihin aikoihin kuin tuota lukiessani teimme matkan Tanskaan, kohteena muun muassa Roskilde. I morgonens stilla soldis – hiljaisessa aamun autereessa – sain rauhallisen hetken muistella edellisen päivän käyntiämme Roskilden tuomiokirkossa, joka on muun ohella Tanskan hallitsijoiden hautapaikka. Mieleeni muistui ylioppilasluokkamme luokanvalvoja, ruotsin kielen lehtori ”Manta”. Ajattelin, että rohkenisinko kirjoittaa koetuista tunnelmista ruotsiksi. ”Mantaa” muistellen syntynyt runo ”Ett minne från Roskilde” loppuu:

Vårt liv är här
så kort som ett ögonblick.
Vem kungen är
mera rikedom han fick.

Vem kungen är,
han himmelen kan omfamna,
men evigheten,
den har vi just densamma.

Vasta parikymmentä vuotta myöhemmin sain aikaiseksi käännöksen, joka ei ehkä sekään ole aivan uskollinen alkuperäiselle ilmaisulle ja sanavalinnalle, saati rytmiikalle:

On elämämme täällä
hetki vain,
mä kuningasta vähemmän
rikkautta sain.

Vaikk' kuninkaan mahti
syleilee avaruutta,
me kumpikin katsomme
kohti samaa ikuisuutta.

On mukavaa jäsentää aikaamme myös päivän hetkien mukaan. Itse en juurikaan pidä ilmaisusta ”elää hetkessä”, mutta risteilyllämme varmaan elämme niitä - hetket ovat arvokkaampia kuin niiden verbaali-ilmaisu. Toisaalta joskus tuntuu, että hetket ovat tärkeämpiä kuin itse aika. Kun viime kokoontumisemme yhteydessä kuulin yhden osanottajan innostuneen myös espanjan kielen opiskelusta, rohkenen omaa espanjan opettajaani, Chilen pakolaista Katia Marques'ia, lämpimästi ajatellen liittää mukaan muistuman Palman lahdelta, hetkestä Bellver'in linnan kattotasanteella:

Las velas están ahí







Los días por aquí,
las tardes ociosas.
Las decenas de velas blancas
en la Badia de Palma.

Aquí tenemos un momentito pasajero
de la eternidad,
un pequeño fragmento
de las ilusiónes de nuestra vida.

No faltaba más,
puedo sacar una fotografía
de la panorámica espléndida,
pero que lo significa
comparando con las ilusiones.

Las velas están ahí mañana tambien,
que pasado mañana.

Purjeet ovat siellä

Päivät täällä,
päivät joutilaat.
Kymmenet valkoiset purjeet
Palman lahdella.

Tässä meillä on häviävä hetki
ikuisuutta,
pieni hitunen elämämme haaveita.

Kaikin mokomin,
voin ottaa valokuvan
upeasta näkymästä,
mutta mikä on sen merkitys
verrattuna haaveisiin.

Purjeet ovat siellä myös huomenna,
ylihuomennakin.

Ajatusten rönsyilyä edellä havaitulla tavalla arvoisat ja kunnioitetut opettajanvalmistuslaitoksemme lehtorit ja ohjaavat opettajat varmaankin pitäisivät harjoitustunnilla epätoivottavana – enemmän lipsumisena kuin luovuutena. Mielestäni elämässä, varsinkin tässä elämänvaiheessa, rönsyily on virkistävää.

Päättyykö aika. Itsemme ulkopuolelta asiaa arkimiettein tarkastellen vastaus on yhtä itsestään selvä kuin olisi vastaus kysymykseen mistä aika alkaa. Astrofyysikoilta löytyisi ihan oma, käsittämättömän monimutkainen vastauksensa. Kuvittelen että viimeinen meistä kurssilaisista tulee joskus, viiden vuoden kuluttua siitä, kun heitä oli kaksi, istumaan virtuaalisen ”Amorellan” baaripöydässä virtuaalisella risteilyllä Turusta Tukholmaan. Hänellä on edessään 3D-kooste kurssistamme, meistä sellaisina kuin lähdimme kelpoisuustodistuksinemme. Kädessään hänellä on virtuaalinen huurteinen, jonka hän kohottaa itselleen ja muille yhdeksällekymmenelle viidelle, samalla kun taustalla soi ”Kai muistat kannella kun fregatin”.

Helmikuisessa talvessa 2012
Hannu Haapasaari


sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Talvessa 29.1. - 3.2.

Sunnuntaina puolilta päivin ajelimme Alastaron suuntaan. Maisemat tien varsilla olivat talvisen kauniita. Olemme usein pysähtyneet lounaalle Humppilan Lasitorniin. Niin teimme nytkin. Noutopöydän kattaus oli erinomainen. Perillä odottivat ensiksi vähäiseet lumityöt. Olin Tampereelta käynnistänyt kännykällä lämpöpuhaltimen avuksi noin 18 asteen lämpötilan nostamiseen mukavammaksi. Rouva asettui kahvia keittelemään ja puolessa tunnissa olin saanut sekä etu- että takapihan käytävät kulkukuntoon. Pikku pakkanen ei haitannut lumien kolausta. Kahvi maistui.

Huushollimme lämpötila on hieman alennettu, kun emme ole paikalla. Sähkölämmityksellä saamme sen helposti sopivaksi oleskelua ajatellen. Puhaltimen apulämpö on viritetty käytettäväksi lähinnä asian (mobiilisovellusten) harrastajan mielenkiinnosta. Säätyyppi oli muuttunut pysyvämminkin tavanomaisen talviseksi. Vähäisiä lumitöitä tein tämän tästä ja pakkanen tuntui viikolla kiristyvän vähitellen. Kyselin jälkeen päin vähän kauempaa (Wolfram Alpha  -palvelusta) täsmällisiä tietoja lämpötiloista. Näin se vastasi:

Vaikka Alastaro on nykyään osa Loimaan kaupunkia, voimme todeta että oleskelimme maaseudun rauhassa. Kulkijoita ja liikennettä on perin vähän nyt, kun maatalouskoneetkaan eivät hyrrää edes takaisin. Ihmiset käyvät asioillaan kylän keskustassa, bussit ja taksit kuljettavat koululaisia. Hyvin harvoin pyörähtää Seuralankujan risteyksessä ”korttelirallia ajava”.

Pakkaspäivien ulkoilutapahtumiamme ovat olleet vähäiset asioinnit kylän kaupassa. Pari pakkaskävelyä kylällä sekä käynti kirppiksellä ja ”ärrällä”. Mitä ”mökkeilijä” harrastaa, kun aikaisempiin leutoihin talviin tottuneena ei oikein uloskaan tee mieli. Luimme tietenkin lehtiä, rouva myös romskuja. Tv-viihde on yksi nykyihmisen perusoikeuksista. Juuri nyt, ennen presidentin vaaleja on viihteen painotus hiukan siirtynyt politiikan puolelle - eikä tarvitse tyytyä pelkkiin eduskunnan kyselytunteihin. Saippuoita, poliisisarjoja ja scifejä tulee tasaisen runsaasti. Kun työt eivät juurikaan rasita, ei rasita paljon muukaan.


Itse kehittelin ”mökkitietokoneellemme” uutta yhteyttä, automaattisesti nettitikulla syntyvää. Vaati hyvän joukon tutkimista saada kaikki tietokoneen käynnistymiseen ja nettiin pääsyyn liittyvät tapahtumat automaattisiksi. Onnistuihan se lopulta. Palveluntarjoajan mobiililaajakaista on homman heikoin lenkki. Yhteys on täällä vähän ”syrjempänä” uskomattoman hidas, aivan muuta kuin operaattori mainoksissaan ylistää. Joka tapauksessa viereinen kuva on etäkäytöllä napsaistu vapaa-ajan asuntomme ikkunasta ja niinikään ”ilmoitse” siirretty tänne blogityömaalle. Käyhän se kun homma ei ole mitenkään aikakriitistä.

”Mökkireissuillamme” meillä on ollut tapana käydä lihakaupassa joko Loimaalla, Humppilassa tai Huittisissa. Viikon aikana kävimme Levomäen lihapuodissa Loimaalla ostamassa vähän possunmakkaraa ja kinkkukiusausta.

Paluumatkalla perjantaipäivänä lämpötila vaihteli -20 ja -23 asteen välillä. Poikkesimme Humppilassa lihakaupassa ja ostimme Lasitornin leipurilta vähän vaihtelua leipävalikoimaamme. Kotona sitten myöhemmin seuraavana aamuna hain Aamulehden 28 asteen pakkasessa. En sentään yöpuvussa - enkä lukenut sarjakuvia jo laatikolla. Olisinkohan nuorempana voinut. Saamme pian nähdä onko presidenttinämme hän, ”joka niin mielellään haluaisi olla tukemassa meidän arkemme pieniä tekoja” - vai se toinen.

Presidentin vaalipäivänä 2012
Hannu Haapasaari



torstai 17. marraskuuta 2011

Lanzarotella

Perjantai 28.10.2011
Lento TUI:lla sujui ongelmitta. Ruoka oli poikkeuksellisen hyvää. Yllätys oli matkalaukun vetoaisan hajoaminen. Teimme reklamaation heti kentällä. Opas antanee ohjeita korvaumenettelystä. Hotellimme Puerto del Carmen:issa on Las Costas. Huone on oikein hyvä, mutta alueen arkkitehtuuri on pieni pettymys. Matkatoimiston mukaan meillä on huoneestamme näkymä puutarhaan. Meidän mielestämme näkymä on betonimöhkäleisille naapurikatoille, mutta niiden yli onneksi rannalle ja merelle. Päivällinen sujui melkoisen häslingin seassa jokseenkin nautittavasti. Hotellin aulassa kuuluva wlan on hitaanpuoleinen mutta suosittu. Tätä kirjoittaessani langattomassa verkossa näkyy olevan 12 vierailijaa.

 Lauantai 29.10.2011
Yö sujui rauhallisesti ja mukavasti. Aamulla ei tuntunut matkaväsymystä. Aamiainen oli monipuolinen. Varmaankin tulevan parin viikon aikana tämäkin tarjonta jäsentyy mielessä. Nautimme tietenkin melkein kaikesta. Teimme lyhyen kävelyretken rantaa seurailevalla kävelytiellä. Asetuimme altaalle. Kirjoitan tämän päivän alkuhuomioita altaalla. Auringonpaisteessa tabletin ruudun kirkkaus riittää juuri ja juuri. Kun paikallinen pilvipalvelu sattuu kohdalle, näkyvyys on parempi. Odottelemme oppaan tapaamista ja opastusta rikkoutuneen laukun asiassa. Saimme tarvittavat tiedot asian hoitamiseksi Suomessa. Opas neuvotteli myös receptionin henkilön kanssa huoneemme vaihdosta. Ystävällinen virkailija kierrätti meitä hotellialueella ja sopiva vaihtokohde löytyi. Vaihdamme huonetta huomenna.

Sunnuntai 30.10.2011
Aamiaisella oli tarjolla myös kuohuviiniä ja churroja - päivä alkoi iloisissa merkeissä. Otamme pilvipalvelua uima-altaalla ihan kohtuullisessa lämpötilassa ja odotelemme huoneen vaihtoa noin kello 11. Hotellin aulassa kuuluva wlan ilmestyy näkyviin satunnaisesti myös altaalla. Taidan kierrellä vähän mittailemassa kuuluvuutta. Tutkimuksen tulos, wlan käytettävissä vain aulassa. Puolen päivän aikoihin huone oli vaihdettu. Tästä uudesta (numero 1013) on ihan hyvä avara näkymä rannalle ja kaupunkiin kauempana. Muuten huone on samalla kaavalla tehty ja varustettu kuin edellinenkin - siis tilava ja mukava. Aidan ulkopuolella kävelytiellä on joitain laitteita kunnon ylläpitoon. Pitänee kokeilla, mutta ei sentään yltiöpäisesti.

Maanantai 31.10.2011
Aamu on raikas ja kaupungin heräämisen äänet kuuluvat hiukan kovemmin uudella pihallamme. Kännykän desibelimittarilla saan arvoja 50 ja 75 dB väliltä. Isot ajoneuvot ja mopot nostavat lukemaa. Aamumaisemaa kelpasi ihailla. Päivällä teimme rantakävelyn “Masin uimapaikalle” asti. Aurinkoa riitti joka pilvenraosta. Huoneeseemme oli ilmestynyt oppailta kuohuviinipullo helpottamaan alkuperäisen betonipuutarhan aiheuttamaa vähäistä orientoitumisongelmaa. Kiitimme heitä ja ylistimme uutta näköalaamme.

Tiistai 1.11.2011
Teimme rantakävelyn edellisen matkan hotellille, Sol Lanzarotelle, yhteensä noin 4 kilometriä. HTC- kännykkään asetettu Endomondo reitinseurantaohjelma pärjää pelkkien satelliittien avulla. “Operaattorilogiikan” mukaan reitinseuranta on aina päätettävä hotellin wlanin kuuluvuusalueelle, jos haluaa myös tallentaa seurannan tulokset nettiin. Miksi? No kun operaattorien määrittelemä datasiirron roaminghinta on järjettömän kallis ja datasiirto siksi käyttökelvoton. Operaattorin perustelu varmaankin on, että tällä tavalla varmistetaan, ettei turisti ole eksynyt. Suomalainen kalpeus alkaa pikku hiljaa peittyä ruskean värin alle. Aulan ilmainen langaton verkko palvelee hyvin. Suosikkisaippuoita on tallennettu BooxTV:llä ja katsottu sitten huoneessa. Ehdottomasti kannattaa mainita, että hotellissa on sauna. Saunakulttuurin aborginaaleina luimme hiukan huvittuneina monella kielellä kirjoitettuja saunomisohjeita. Tarkempi tutustuminen palveluun pantiin itämään.

Keskiviikko 2.11.2011
Rusketuksen kerääminen altaalla ja rannalla jatkui. Rantakävelyjen kilometrit lisääntyivät taas neljällä. Hannu haeskeli kaupungilta osoitetta Avenida de las Playas 53. Kulki katua kilometrikaupalla ja löysi numerot 43 ja numeron 47 kahdesta paikasta hyvän matkan päässä toisistaan - ehkä paikallinen itella tietäisi. Pitää perehtyä lisää ympäristöoppiin. Kännykän paikannusominaisuuksista ei mobiilidatan järjettömän kalliin hinnoittelun takia ole apua siellä missä niiden käyttö olisi tarkoituksenmukaista. Operaattorit ovat kai sitä mieltä, että hallintoalamainen suorittakoon paikannuksia hotellin aulassa.

Torstai 3.11.2011
Sääennuste toteutui melko hyvin. Saatiin luvattu pilvinen päivä. Tuli jokunen sateen vihme - edes katu ei kastunut. Kuljeskelimme pääkatua ja silmittelimme kauppoja. Ostettavaa oli paljon, mutta ei juuri mitään meille. Sen verran olimme altaalla, etteivät pedit olleet aivan tyhjän panttina. Katselimme Internetin kautta kotikameroiden näkymiä. Kirsikkapuu näyttää pudottaneen melkein kaikki lehtensä. Ikkunoita ja saunaa oli pesty. Hotellin aula on avara ja korkea. Tilaa on porrastetusti kahdessa kerroksessa. Kadun tasolle pääsee sekä portaita että hissillä. Yllätykseksemme havaitsimme, että merkittävä suomalainen oppositiopuolue oli saanut rajoitetun hissinkäyttöoikeuden. Kyltissä luki “8 pers.”.

Perjantai 4.11.2011
Tavanomainen aikainen ylösnousu. “En Finlandia estamos muy tempranos”. Vähäinen espanjan taito alkaa pikku hiljaa heräillä. Yösade oli kastellut mustan laavahiekan. Eskon kelloon pitää käydä ostamassa patteri. Ostin. Nyt pelittää taas. Lämpötila huoneessa oli 26 astetta, joten ilmastoinnille tuli käyttöä. Tuulisella rantakävelyllä oli ilmastointi järjestetty säänhaltian toimesta. Sää vaihtelee täysaurinkoisesta pilvirepaleisen kautta pikku sadekuuroihin. De nada. Odottelemme mielenkiinnolla, ilmestyisikö hotelliin toinenkin suomalaispariskunta, vai saammeko edelleen yksin pitää lippua korkealla. Taidamme olla Suomen epävirallinen edustusto Los Pocillos:issa.

Lauantai 5.11.2011
Oli sentään pari suomalaispariskuntaa tullut eilen. Epävirallisen edustuston sijasta voimme nyt perustaa oikein toimiston. Sää näyttää ainakin puolille päivin olevan aurinkoista. Rouva hävisi aamiaisen jälkeen näkyvistä. Epäilen, että on altaalla. Parhaat allaspaikat varataan jo ennen aamiaista, niin mekin teemme. Varasimme hotellin kyytiin liput huomisille Tequisen markkinoille, 2×12 euroa. Tarjolla olisi oman matkatoimiston (16e/hlö) matkan lisäksi  katumainonnan perusteella ollut kaksi skandinaavista matkaa, toinen 10e/hlö, toinen ilmainen. Epäilimme, että ilmaisella olisimme joutuneet kuuntelemaan merinovillatuotteiden esittelyä tms., skandinaaviskaksi. Niinpä päädyimme toiseksi kalleimpaan, mistä mainokset on poistettu. Oikeastaan tuo halpisurheilukin pitäisi kyllä kokeilla. Ostimme marketista lämmitettävän pizzan päiväpalaksi - ei pärjännyt yksityisen pizzanpaistajan tuotteelle. Parasta tässä pizza-ateriassa oli olut ja melko tuore suomenkielinen iltalehti. Varasimme auton tiistaiksi saarikiertelyä varten.

Sunnuntai 6.11.2011
Aamiaisella oli myös kuohuviiniä. Pullon etiketissä luki Don Piere (tuo Don on suomeksi herra). Kävimme Tequisen markkinoilla. Olimme illalla pohtineet retken ruokahuoltoa. Pitäisikö tehdä evässämpylä vai räväyttää ja nauttia perillä oikein pocadillo (suom. äänt. ostopokadillo - asiantuntijoiden mukaan pitkä sämpylä, jossa välissä on kinkkua, juustoa tms.). Retkivarustuksena on reppu. Saa nähdä tuleeko siihen lisää täytettä. Tyydyimme markkinoilla pelkkään kahviin ja teehen jossain Tequisen kylän baarissa. Aika monen laista olisi ollut tarjolla, mutta nyt tällä tavalla. Hinnaksi tuli 3 euroa. Tällä sijoituksella säästettiin 50 senttiä ja saatiin 50 sentin optio, koska asiakasvessa oli ilmainen. Markkinoilla oli paljon kävijöitä ja tietenkin myytävää. Ostimme jotain pientä. Omat kilot saavat vähän kasvaakin (vaikka ei olisi toivottavaa), mutta lentokilot eivät. Pitää siis tyytyä vain katselemaan “ostosmahdollisuuksia”. Onnistuneen retken jälkeen rouva hävisi taas altaalle ja minä hotellin aulaan kirjoittelemaan. Kiitos Marjalle koneasioiden hoitelemisesta ja modeemin buuttauksesta. Elisa-neiti oli kai taas torkahtanut kesken päiväuniensa. Pitää näköjään liittää Elisan kaapelimodeemiin kännykkäbuuttaus. Nyt kodin  palvelimet ja kamerat ovat taas hereillä. Ilta päätettiin suomalaisen tv:n katselulla ja Chat Molin nimisellä melkein viikon ajan huoneen pöydällä kypsytetyllä opaskuoharilla.

Maanantai 7.11.2011
Päätimme, että kuntoilulaitteita emme käytä, koska yksi niistä on rikki, joten emme voisi suorittaa koko yhdeksän laitteen sarjaa. Iltahuveinamme ovat olleet suomalaiset tv-ohjelmat: saippuat sekä asiaohjelmat (kuten esimerkiksi eduskunnan kyselytunti ja Monk). Panin tallennukseen “Tanssii tähtien kanssa” iltakatselua varten. Kannatimme paikallista ja eroopan laajuista postiorganisatiota lähettämällä muutamia postikortteja. Päivän ohjelmassa näyttää olevan aurinkoa ja pilveä vuoron perään sekä tuulta kaiken aikaa. Pilvenoton jälkeen rouva oli melko viluinen. Käivimme aika hyvin varustetussa Costa Mar:in marketissa. Vesipullo oli saanut käsipainoa muistuttavan muodon. Ongelmana on nyt se, että jos juomme vesipullon tyhjäksi, sen arvo kuntoiluvälineenä romahtaa. Täälläpäin on tapana tervehtiä, jos katsekontakti syntyy. Hyvänpäivän tuttuja onkin runsaasti, vaikka asukkaat näyttävät myös vaihtuvan.

Tiistai 8.11.2011
Tänään lähdemme autoilemaan. Sääennuste  näyttää ihan hyvältä. Pilvisyys lisääntyy päivän mittaan, mutta sadekuuroja ei  ole ennusteeseen merkitty. Markkinaretkellä olimme palauttaneet mieleemme hiukan ajelureittejä. Ilmeisesti suuntaamme saaren pohjoisosiin. Kohdesuunnittelu on hyvin väljää. Toteutuneet retkikohteemme olivat Cesar Manrique:n talo, Jameos del Aqua ja saaren eteläosassa El Golfo ja Los Hervideros. Upeassa Jameos del Aqua:ssa nautimme luolakahviossa kahvin ja teen muffinsien kera (yht. 7.30 euroa, kännykkäoperaattorin roaminghinta, “operaattorihinta” (katso alahuomautus), olisi tälle ostokselle ollut 3504 euroa, mutta onneksi meillä oli ulkomailla voimassa rajoittamaton kiinteähintainen kahvilankäyttösopimus). Ajelu Lanzaroten teillä on mukavaa ja maisemat avarat. Pidimme kovasti vanhojen sammuneiden tulivuorten katselusta samoin kuin vuonna 1730 alkaneiden ja noin kuusi vuotta jatkuneiden purkausten synnyttämän laava-aavikon näkymista. Laavavirrat säästivät juuri ja juuri Yaiza:n kylän ja meren puolella ne ulottuivat rantaan asti esimerkiksi Los Herviderosissa.  Tällä laava-alueella sijaitsee Timanfaya:n luonnonpuisto, jota emme tällä kertaa saaneet mahtumaan retkiohjelmaamme. Autoilu Lanzaroten teillä on aina ollut miellyttävää. Liikenne on maaseudulla rauhallista. Puerto del Carmenissa jouduimme tekemään pari harjoituslähestymistä ennen kuin oikea reitti hotellille löytyi. Sunnistaminen kaupunkiin ei sinänsä ollut vaikeaa, näkyihän meri aina silloin tällöin. Pelkällä perussuomalaisella tuntumalla reitiksi piti valita yksisuuntaisista kaduista juuri se oikea.

Keskiviiko 9.11.2011
Aamun lämpötila oli 17.5 astetta tällä hetkellä (9:20 paikallista aikaa) Los Pocillosin sääasema ilmoittaa 19 astetta. Lämpötila tulee nousemaan ehkä 23 asteeseen. Aamiaisen jäkeen katsoimme eiliset kymmenen uutiset aulassa. Uimarannoilla liehuivat punaiset liput, tällä kertaa ilmoituksena meduusavaarasta. Olimme saaneet varoituksen myös oppailta tekstiviestillä. Endomondon mukaan rantakävelylle kertyi mittaa 4.77 km. Kävelyyn käytettyä aikaa en kehtaa mainita, vaikka kyseessä oli enemmän auringon otto ja kivien keräily kuin kuntoilu. Kävely päättyi jälleen hotellin aulaan, jotta sain tuloksen ja reitin tallennetuksi hotellin wlan:in avulla. Kävelyn jälkeen joimme “ilmaiset” kahvit huoneen terassilla.  Uima-altaalla olimme melko äänekkään ja jatkuvasti puhuvan saksalaisnelikon vieressä. Kaikki he puhuivat  kohtalaisen selkeästi, joten oli mahdollista saada jonkinlainen kielikylpy. Osa Viivin opeista kouluajoilta palautui mieleen. Tietenkin olisin toivonut heidä puhuvan espanjaa, saksaahan täällä kuulee yhtä mittaa. Henkilökuntakin käyttää palvelutilanteissa melkein poikkeuksetta saksaa. Asioiminen käy ihan hyvin myös englanniksi - ja tietenkin alkuasukkaiden omalla kielellä. Menetin muuten yhden pyykkipojan, kun vetäisin kuivumassaa olleen paidan huolimattomasti telineestä. Poika ponnahti iloisesti muurin yli naapuriin. Naapuri näyttää ottaneen sen käyttöön. Tavara siirtyi vastikkeetta ja ilman muodollisuuksia.

Torstai 10.11.2011
Aloittelen tämän päivän tekstiä vähää vaille seitsemän. Ulkomaisemassa ovat vielä vallitsevina hotellin ja kaupungin valot. Suomessahan väki on jo pirteänä hereillä ja täydet luonnon valot käytössä. Me suomalaiset olemme pari tuntia edellä kaikessa. Kun englantilaiset ovat aikanaan omineet nollameridiaanin, niin pitäkööt hyvänään. Viimeisenä varsinaisena Lanzaroten päivänä teimme vielä lyhyen kierroksen kaupungilla. Ostimme jotain pientä, vain minimaalisesti lentokiloja lisäävää. Puolen litran San Miguel maksoi marketissa 0.69 euroa - ei paha. Palautimme allaspyyhkeet ja selvitimme ravintolaan kertyneet laskut receptionissa. Tietokonehan ei voi olla väärässä. Vesilaskut ravintolaan olivat 14×1,90 euroa. Tietokonelaskun loppusumma oli 26,61 euroa. Maksoin mutisematta yhden ylimääräisen sentin, olihan vesi ollut erinomaista laadultaan ja “sin gas”.

Perjantai 11.11.2011
Kotiin lähtö. Odotamme bussia hotellille kello 13:05. Sitä ennen on yksi pikku juttu, tavaroiden pakkaaminen kotimatkaa varten. TUI:n painorajat matkatavaroille ovat todella ikävät. Jouduimme käyttämää erittäin paljon aikaa, jotta kahden viikon matkatavarat olisi pakattu niin, ettei lisämaksua tule. Onnistumisesta ei ole mitään takeita, kentällä se sitten nähdään. Ei voi muuta kuin todeta, että matkaesitteiden selostus ostosmahdollisuuksista lomakohteessa on lähinnä huono vitsi. Ehkä pelkällä repulla varustautunut voisi saada paluumatkalleen mukaan jotain paikalliselle kulttuurille ominaista matkamuistoksi. Lentosukat olivat unohtuneet huoneen vaihdossa. Yritin metsästää niitä receptionin avulla. Palvelu on ensiluokkaista, mutta tässä tapauksessa taitaa toteutua: hukassa mikä hukassa. Lähdemme matkaan joillakin henkilökohtaisilla lisäkiloilla varustettuina. Kotona sitten laihdutetaan - ehkä seuraavaa matkaa varten. Adios Los Pocillos.

Alahuomautus
Meillä Suomessa on mahdollista käyttää kiinteähintaista mobiilidataa. Käytössäni on Saunalahden prepaid mobiililaajakaista. Sen etuna on mm. se, että kotimaassa voin käyttää mobiilidataa silloin kun sitä tarvitsen. Kun käyttö on satunnaista, enkä halua maksaa käyttämättömyydestä, voin esimerkiksi ostaa viikoksi dataa hintaan 6.90 euroa, jolloin päivän kustannus on noin 1 euro.  Kirjoituksessa mainittu “operaattorihinta” perustuu oletukseen, että ulkomailla esimerkiksi hotellin ilmaisessa wlan verkossa tyypillistä datan päiväkäyttöä edustaa tv-ohjelmien “Tunteita ja tuoksuja” ja “Kauniit ja rohkeat” tallennus  omalle koneelle. Siirretty datamäärä on siinä arviolta 320 MB. Kun arvelen suomalaiselle ulkomailla määrätyksi datan hinnaksi n. 1.50 euroa/megatavu (taitaa olla aika optimistinen arvio - oikean hinnan selvittämisen netistä olen kokenut erinomaisen hankalaksi), maksaisi tämän lainen yhden päivän datan siirto “operaattorihinnoiteltuna” 480 euroa. Jos kahvilapalvelu hinnoiteltaisiin suomalaiselle ulkomailla samalla periaatteella tulisi tekstissä mainitun kahvittelun hinnaksi todellakin 3504 euroa - palvelussa siirtyi yksi kahvi, yksi tee ja kaksi muffinsia.